Pudasjärveläisen pataljoonan osalle eivät ole tulleet sellaiset uroteot, jotka olisivat herättäneet yleistä huomiota. Onhan koko Kiestingin suunnan sotaretki ollut korpisotaa, jonka suorittajat ovat olleet "tuntemattomia sotilaita." Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että pataljoona olisi ollut helpolla.
Heti rajan ylityksestä lähtien on sotaretki ollut yhtenäistä sisukasta ja määrätietoista voimainponnistusta. Ken on katsellut Pudasjärven pataljoonaa vaikkapa vain tietöissä Vienan korvessa, tahi ponnistelemassa hevostensa kanssa kuormastoineen tiettömillä taipaleilla, on todennut, että se on ollut suoritusta, johon pystyvät vain miehet, jotka ovat saaneet jokatalviset kertausharjoitukset Pohjolan suurilla metsätyömailla. Tämä sukupolvien perintönä siirtynyt tottumus taisteluun koskemattoman luonnon keskellä on tehnyt pataljoonan erikoisen soviaaksi sellaiseen korpisotaan, joka sen osaksi onkin joutunut.
Samalla aikaa, kun toiset ovat voineet ilmoittaa suurista voitoistaan, on tämä pataljoona saanut kulkea rasittavasta taisteusta toiseen. Työ on näyttänyt tuloksettomalta, mutta raskaat uhrit se on vaatinut.
Pudasjärven pataljoona onkin kuluneiden kuukausien aikana luonut itselleen omalaatuisen historian, joka epäilemättä puoltaa paikkaansa minkä mainetta niittäneen joukon rinnalla tahansa.
Tämän historia-aineksen kerääminen on tärkeää. Siihen on velvoittamassa sekä niiden miesten muisto, jotka ovat taisteluissa kaikkensa antaneet että tulevat polvet, joita ajatellen nämä uhrit on annettu.
Tällainen keräystyö tulisi suorittaa heti tuoreeltaan ja mahdollisimman suurella huolella. Se, mikä tänään tuntuu arvottomalta ja jokapäiväiseltäkin on viiden vuoden kuluttua vanhaa ja kymmenen vuoden perästä unohtunutta. Kun uusi sukupolvi jo parin vuosikymmenen kuluttua lukee näitä asioista historiana, ihmettelee se kaikkea aivan samalla tavalla kuin me silloin, kun astuimme rajan yli kovia kärsineeseen Vienan korpeen.
Olisi varsin suotavaa, että pataljoonan historiassa esiintyisivät tärkeimmän aineksen ohella myöskin sellaiset seikat kuin kuvaus Kiimasvaaran kasarmin pihalla pidetystä juhlahetkestä, jolloin Vienan asukkaat ensi kerran olivat suomalaisten soturien vieraina Suomen lipun kohotessa lipputankoon. Väärin olisi, ellei siitä kantautuisi korviin Vienan vaimon itkuvirren hyrinä ja kuvastuisi suomalaisia tervehtivän, 94 -vuotiaan Moisein Iivanan hahmo, miehen, joka ainoana kylän asukkaista uskalsi jäädä Palovaaran laelle suomalaisten tuloa odottamaan ja heidät tavatessaan ilosta itki. Osansa ansaitsee myös Vienan omalaatuinen luonto koskemattomine korpipolkuineen ja kurjine kylineen sekä kalarikkaine järvineen. Onhan se ollut koko ajan luomassa jykevät kehyksensä kaikelle tapahtuneelle. - Nämä ja monet muut paljon keskeisemmätkin asiat ovat nyt jo unhoon painumassa, vaikka aikaa ei ole kulunut tämän enempää.
Jos edellä olevat sivut suovat valaistusta erään komppanian vaiheisiin ja kykenevät tarjoamaan käyttökelpoista ainesta pataljoonan historiaa varten, täyttävät ne mielestäni tarkoituksensa. Monta puutetta tiedän siinä olevan, vaikka toisaalta olen monin paikoin edennytkin luvattoman laajalle komppanian sotapäiväkirjaa ajatellen.
__________
Digitaaliarkistossa 5./JR 53 sotapäiväkirja jatkuu
26.5.1943 - 25.11.1943 Digitaaliarkisto (narc.fi)
26.11.1943 - 4.8.1944 Digitaaliarkisto (narc.fi)
5.8.1944 - 18.11.1944 Digitaaliarkisto (narc.fi)
