Liitteitä 5/JR 53 sotapäiväkirjaan (Kollatinjärvi eli Tuhkapatuna)

  

KOLLATINJÄRVI ELI TUHKAPATUNA

 

Nyt oli marssimatka taaskin parikymmentä kilometriä ja päämääränä tällä kerralla otsikossa mainittu paikka. Ihmeelliseltä tuntui se huolettomuutemme, jolla matkanteko tapahtui. Suletussa järjestyksessä marssien laulettiin niin, että kankaat kaikuivat. Tuosta laulamisesta jäikin erikoisemmin juuri tämä yö mieleeni ja laulajista ennen kuita komentoryhmämme johtaja, alikersantti Kälkäjä.

Matka kävi tällä kerralla halki tasaisimpien kangasmaiden kuin mitä koko matkallemme olimme nähneet. Siellä täällä sivuutettiin jokin hiljainen lampi tai pienempi järvikin.

Viimein pysähdyimme marssitauolle ja keitettiin korvikkeetkin. Siinä korviketta juotaessa huomattiin yht´äkkiä ihmeeksemme, että taivas vetäytyi niin synkkään pilveen, että yösydän mustui vallan syksyisen pimeäksi. Tässä pimeydessä me sitten saavutimme myöskin matkamme päämäärän. Tällä kerralla oli leiripaikkamme harvinaisen juhlallinen. Majoituimme näet komeaan hongikkoon korkealle, jyrkkärinteiselle hiekkaharjulle, jonka alapuolella oli kaunis, välkeänkokoinen järvi, yhtä kirkasvetinen kuin kaikki toisetkin Karjalan järvet. Sade pani miehet kuivailemaan varusteitaan nuotioilla ja rakotulia ilmaantuikin tuossa tuokiossa pitkin leirialuetta ja niiden valo loi jykevien puidenrunkojen lomitse loistaessaan pimeydessä ihmeellisen loisteen. Meidän telttamme pystytettiin harjun korkeimmalle kunnaalle, hieman erilleen toisista. Olihan siinä yhtä ja toista hankaluuttakin sen kertaisessa majoittumisessa, mutta mitäpä siitä. Uni korjasi kuitenkin väsyneet matkalaiset huomaansa, kuten ennekin.

Tämä Tuhkapatunan seutu oli vielä erikoinen siitäkin, että tässä oli saatu jonkinlainen tulikosketus viholliseen. Tähän seikkaan en yöllä nukkumaan käydessäni ollut kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, mutta yöllä heräsin yht´äkkiä siihen, että kranaatti räjähti jossakin melkoisen lähellä. Herättyäni aloin hiukan tarkastella tilannetta, mutta jo seuraava räjähdys sen selvittikin - harvinaisen rajuksi ukonilmaksi. Tuo taivaan pimeneminen olikin ollut enteenä rajuilmalle. Äänestä päättelin, että tässä koskemattoman luonnon keskellä on ukkossäälläkin oma, erikoinen juhlavuutensa.

Aamulla kuitenkin selvisi, että tämä ukonilma ei ollutkaan sivuuttanut paikkaamme seurauksitta. Salama oli iskenyt yöllä puhelinkeskus telttaan ja kolme miestä oli vainajana. Nämä olivat ensimmäiset pataljoonamme uhrit tämän sotaretken aikana. Tapauksen johdosta kokoonnuttiin aamulla ja pidettiin hiljainen hetki.

Leiripaikkamme oli siinämäärin komea, että olisin halunnut retkeillä sen ympäristöä oikein kiertämällä järven rantaa pitkältikin, mutta en vain löytänyt siihen oikein mieluista tilaisuutta. Sen verran sentään harjuilla kuljin, että huomasin hirvien havainneen paikan erinomaisuuden, koskapa laajoilla aloilla oli hirven lantaa vallan paksunaan, niin kuin tykistön valjaspaikalla hevosen lantaa.

 X X X 

Mutta tarinansa oli sillä rinkelisäkilläkin. Kun yöllä purettiin kuormastoamme, ei sitä pussia löytynytkään kerrassaan mistään. Aina tasaista komppanianpäällikköämmekin näytti tämä seikka huolestuttavan ja häntä kenties aivan erikoisesti. Päivällä ilmoitti vääpelimme, kersantti Jurvansuu kuitenkin löytäneensä rinkelivarkaan. Ei siis ihme, että komppanianpäällikkö varustautuikin oikein ilmeisen keskitetysti ojentaakseen kinkelilurjusta, jonka Jurvansuu sanoi parhaillaan olevan tulossa säkki selässään. . Mutta lyhyeen hanke jäi, kun Heikki Tiilikaisen iloinen naamataulu ilmaantui teltan aukkoon. Hänhän oli telttakuntamme uskollinen kalamies ja korvikkeenkeittäjä. Hän kertoi yöllä heti perille saavuttuaan korjanneensa rinkelisäkin sateensuojaan ja menneensä nukkumaan hevosmiesten telttaan, säkki päänalusena. Siinä oli aika sitten vierähtänyt pitkälle päivään saakka ja siitä asennosta Jurvansuukin hänet sitten löysi.

 

Vänrikki Parviainen kertoi erään kiperän tilanteen myöskin noilta vuorokausilta. Hän joutui viemään jonkinlaista kenttävartiota eräälle kukkulalle, jota oli arveltu miinoitetuksi. Parviainen ilmoittikin miehilleen kukkulalle saavuttaessa miinavaarasta ja jokainen lähti hiippailemaan asianmukaisella varovaisuudella kukkulan rinnettä ylös. Siinä hiivittäessä huomasi kuitenkin eräs miehistä kaksi ketunpoikaa, jotka lähtivät kanervikossa livistämään edellä. Samassa silmänräpäyksessä unohtui miinavaara jokaiselta koko porukan rynnätessä kettujahtiin. Parviainen oli jäänyt jännittyneenä seuraamaan sinne tänne kääntyilevää ajojahtia. Onneksi sentään oli paikka vailla miinoitusta, ja kun ketunpojatkin saatiin kiinni, oli tyytyväisyys kaikinpuolinen.

 

Sohjana. Siinä nimi, joka on yhden ja toisen mielessä väikkynyt ainakin salaisesti ja on siitä joskus käyty hiljaista keskusteluakin noin yksityisesti. Minulle tuli Sohjana-käsite tutuksi jo Kuusamossa Joukamojärvellä istuessani maanmittausinsinööri, luutnantti Karpin kanssa hänen ottaessa itselleen otetta jostakin kartastamme.

Nyt alkaa Sohjana tulla jo jollakin tavalla ikään kuin tuntuviin. Mitähän se tuonee tullessaan? Sotamme ei varmaankaan tule olemaan vain jatkuvaa matkailua, loputonta tietyötä.

 

16.7.41 illalla siirrytiin n. 6 - 7 km eteenpäin ja saavuttiin lähelle Kananaisten kaunista kylää paikalle, joka oli ”Nimettömän puron” varressa.