Liitteitä 5/JR 53 sotapäiväkirjaan (Kananaista Kiestinkiin)

 

KANANAISISTA KIESTINKIIN.

 

Sohjana muodosti katkeran käänteen koko pataljoonamme historiaan. Upseerimenetysten ja miehistötappioiden kärsimys koetaan vastuunalaisessa töpinässä yhtä välittömästi kuin konsanaan etulinjassakin. Huoltoporras saa useinkin kamppailla tällaisessa korpisodassa mitä erilaisimpien vaikeuksien kanssa. Niinpä saattaa jokin kipeästi odotettu ruoka-annoskin koko komppanialta kadota tielle tietymättömälle, niin kuin meidän komppaniallemme tapahtui juuri vähän ennen Kokkosalmen valtausta.

Jos oli Sohjanan ylitys ja Kokkosalmen valtaus olleet vakavia pataljoonallemme, oli sitä ennen muuta 5.8.41 tapahtunut n.s. Kuolemankukkulan taistelu. Töpinämme oli ensin aamulla Kokkosalmen lähellä mutta iltaan mentäessä siirryimme n. 7 km eteenpäin erääseen notkoon. Sinne vetäytyivät komppaniamme rippeet väsyneinä ja vaiteliaina. Komppanian ainoa upseeri, vänrikki Hedman, oli siinä määrin masentunut, että hänet oli toimitettava lääkärin hoitoon, ja itse komppaniastammekin olivat vain rippeet jäljellä.

Kiestinkiin saavuttua asettui komppaniamme ja oikeastaan koko pataljoonamme jonkinlaiseen lepovarmistukseen Jelettijärven tien viereen.

Töpinämme asettui Jelettijärven tienhaarasta hieman Kuusamoon päin, n. parin kilometrin päähän Kiestingistä, paikkaan, josta sille sitten muodostuikin pitkäksi aikaa vakinainen asuinpaikka.

Olisi luullut pataljoonan saavan edes hiukan hengähtää Kiestinkiin saavuttua, mutta mitä vielä. Miltei heti tämän kaiken jatkoksi alkaa se raskas vaihe, jonka jokainen Kiestingin mies tuntee mottivaiheen nimellä. Vaikka tämän mottivaiheen historia onkin ainakin pääpiirteissään selvitetty itse sotapäiväkirjassa, kannattaa tässä luoda silmäys siihenkin, miltä asia näytti töpinästä katsottuna.

Loppuun väsyneinä ja usein hermonsa kokonaan menettäneinä miehiä kerääntyi töpinään ja vaikka miten tarkoin ymmärsikin tilanteen vakavuuden, ei ajattelevalla ihmisellä ollut luontoa heitä ajaa sinne etulinjoille takaisin. Monet heistä olivat näet siinä kunnossa, että he eivät uskaltaneet edes yötään viettää teltassamme. He kaivoivat maahan kuopan, jonka peittivät sirpalevarmalta tuntuvalta katokselta. Ja kun katseli noiden kosteitten kuoppien laatia, oli tunteettomankin pakko ymmärtää, että miehet olivat loppuun ajettuja. Kun kaiken lisäksi miehistössä elokuun puoli välin jälkipuolella alkoi raivota vallan ankara ripuli, on tilanteen kamaluus selityksittä selvä. Mutta vaikka tämän loppuun saakka rääkkääntyneen joukkokunnan käyttökelvottomuus olikin jokaiselle ilmeinen, ei sen kohdalla saanut mitään korjausta aikaan. Päivästä toiseen heitä oli joukko jokaisen töpinässä.

X X X

Kiestingin kauppala oli niin tarkkaan poltettu, että siitä ei voinut tehdä juuri minkäänlaisia havaintoja. Jäljellähän oli jäänyt ainoastaan joitakin ränstyneitä rakennuksia. Uudemmista rakennuksista muistaa jokainen punakomentaja Antikaisen talon. Sehän edusti rakennustaidossa sellaista kömpelyyttä, että ihmetytti. Samaa oli sanottava kenttäsairaalanamme toimineesta kasarmin keittiörakennuksesta.

X X X

Sota on kuitenkin sellaista, että vakavampaankin aikaan sisältyy pienet humoristiset tapauksensa ja mielen masentumisen estämiseksi kannattaa tässä muistella edes yhtä sellaista tuolta muutoin niin synkältä ajanjaksolta.

Hevosmiehemme hakivat hevosilleen rehut Kiestingin edustalla olevasta suuresta Tuoppajärven saaresta. En enää muista, mistä syystä oli joutunut tilapäisesti hoitamaan vääpelin tehtäviä, kun miehet tulivat minulta kysymään lupaa saada kuljettaa heiniensä mukana lampaan keitettäväksi. Kielsin tietysti sellaisen asian jyrkästi, mutta miehiä ymmärtäen en sentään malttanut olla lisäämättä, että sillehän minä en kylläkään tietysti mitään mahda, jos teille minun tietämättäni kietoutuu lammas mukaan. Kuitenkin se teidän pitää muistaa, että jos tuosta asiasta palatte, ette minua vedä syylliseksi, sillä minä teidän vääpelinänne kiellän koko jutun.

Arvatahan saattoi, että pojat toivat lampaan, ja ennen en minä todellakaan tietänyt koko asiasta mitään,  ennen kuin minulle tuotiin lammaskeittoa, jossa perunoinakin oli uusia perunoita, jotka olivatkin ensimmäiset uuden perunat koko vuotena.

Sanotaan, että ruokahalu kasvaa joskus syödessä. Niin kävi tässäkin. Jonakuna päivänä olivat pojat päättäneet tehdä enemmänkin selvää lampaista. He menivät saareen ja jo aikaisemmin laaditun suunnitelman mukaisesti jakaantui sakki kahtia. Toisen oli määrä ampua lampaita saaren toisessa päässä, toisten toisessa päässä. Kävi kuitenkin niin, että ensimmäiseksi paikoilleen ennättänyt ryhmä ampui jo ennen kuin toiset olivat vielä likelläkään tulevaa ”asemapaikkaansa”. Kuitenkin, ennen kuin he sinne ennättivätkään, tuli eräs vänrikki heitä vastaan kysyen: ”Oletteko te samaa porukkaa, joka tuolla ampui?” Eräs pojista vastata höläytti heti; ”Ollaan me.” Toisilta meni jo olo kylmäksi, mutta heidän ilokseen vänrikki sanoikin tyytyväisenä: ”Hyvä on, hyvä on”, meni erääseen pajupensaikkoon, veti sieltä säkin selkäänsä ja läksi.

Kiestinki 1941.08.08